Lentokoneruokailu

Ice-Cherry

Jäsen
Liittynyt
13.07.2018
Viestit
42
Seuraavaksi:
Maleme, Kreeta
-98 päivän päästä
Nykyisin näyttää trendinä olevan, että lomalennoilla on ruuat tilattava erikseen ja tietenkin myös maksettava erikseen. Mitenkä on, otatteko ruuan lennoille vai hilaatteko omia eväitä mukaan?

Me ollaan nyt kahdell viime kerralla jätetty ruuat ostamatta koneeseen. Ensimmäisenä vuonna perimmäinen syy oli mielestämme melko korkea hinta ja viime vuonn lennon ajankohta. Nyt kuitenkin ollaan ajateltu ottaa tänä vuonna ruuat lennolle. Itselle lentäminen ei koskaan ole ollut mitään herkkua, se jopa pikkuisen pelottaakin. Ruokailu kuluttaa kuitenkin mukavasti aikaa koneessa, vaikka se ei ahtaissa tiloissa mikään miellyttävä toimitus olekaan. Olen myös melko kuulu nälkäkiukustani ja lentokoneessa syöminen hillitsee vaikeaa mielialaa kohteeseen saavuttaessa. Eipähän tarvitse lomaansa äkäisenä aloittaa. Monet myös pitävät lentokoneiden ruokia huonoina. Itse on kyllä sanottava, että en ole koskaan koneessa syömäkelvotonta ruokaa saanut. Eihän se koskaan ole mitään gourmet evästä, mutta nälkä on ihan hyvin lähtenyt. Joskus on ollut ihan hyvääkin. Meillä on myös pitkä matka lentokentälle ja yleensä vielä kohteessa on istuttava joku tovi bussissa, ennen kuin pääsee hotellille, saati syömään, niin siinäkin mielessä koneessa syöminen on itselle ihan hyvä vaihtoehto. En kuitenkaan henkilökohtaisesti elä pelkällä voikkuleivällä.
 
Liittynyt
20.07.2018
Viestit
14
Emme ole lisämaksusta koneisiin aterioita tilanneet, emmekä ole juomia lukuunottamatta tainneet mitään koneessa ostaa. Aikana kun ruoka kuului matkan hintaan se oli mukava lisä matkalle, mutta tähän asti lennot on olleet lyhyitä ja ajoittuneet niin ettemme ole nähneet tarvetta ruokailulle. Pari kertaa olemme miettineet, että ateriat olisi voinut ottaa lapsille, mutta tällöin se olisi pitänyt ottaa myös meille aikuisille, joten jäi. Tänä kesänä olisi ollut mahdollista ottaa erikseen lapsille ruuat, mutta meillä iltalento ja paluu puolenpäivän jälkeen, joten jäi tälläkin kertaa ottamatta.
 

TanjaTeresa

Uusi jäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestit
1
Lennetään Aegeanilla ja heillä on edelleen ilmainen ruokailu koneessa. Juomatkin ilmaiset reittilennoilla. Charterilla niistä maksetaan. Erittäin Ystävällinen palvelu .
 

Minna

Uusi jäsen
Liittynyt
15.07.2018
Viestit
2
Ei olla otettu ruokaa koneessa sen jälkeen kun tuli maksulliseksi (lennetty aina Finnairilla). Evästä ostetaan kentältä alepasta mennessä. Ollaan päästy lentämään aina aamulennoilla ja kohteessa jo lounas aikaan nii hyvin ollaan pärjätty siihen asti että pääsee tilaamaan ekat gyrospitat 😋
 

Marko

Aktiivi
Ylläpitäjä
Liittynyt
11.07.2018
Viestit
89
Seuraavaksi:
Máleme
-98 päivän päästä
Ei olla otettu ruokaa koneessa sen jälkeen kun tuli maksulliseksi (lennetty aina Finnairilla). Evästä ostetaan kentältä alepasta mennessä. Ollaan päästy lentämään aina aamulennoilla ja kohteessa jo lounas aikaan nii hyvin ollaan pärjätty siihen asti että pääsee tilaamaan ekat gyrospitat 😋
Tämä on ollut meidän taktiikka viime vuonna ja nyt vähän näyttää samalle. Voi olla, että tehdään itse eväsleipää tai jotain evästä koneeseen. Juomaa sitten koneesta jos haluaapi. Tänä vuonna on myös aamulento ja toivottavasti ollaankin jo päästy laukuista eroon lounasaikaan. ;)

Minusta hieman kallista laatuunsa nähden loppujen lopuksi tuo Finnairinkin tarjonta.
 

Jäseniä paikalla

Yhtään jäsentä ei ole paikalla tällä hetkellä.

Tilastot

Viestiketjut
109
Viestit
241
Jäsenet
54
Uusin jäsen
damimi721
Ylös