YouTube videoita Kreikasta

taneli

Jäsen
Liittynyt
15.07.2018
Viestit
16
Aikoinaan jaoin tämän linkin Kreikka.net:ssä. Robert Polasek on tehnyt minusta hyvin tehtyjä ja hyvälaatuisia matkailuvideoita Kreikan eri kohteista. Kevään aikana hän on muuntanut kuvaamiaan videoita HD-laatuun. YouTube kanavalta löytyy myös muita matkailuvideoita.

Meillä on mennyt ilta jos toinenkin fiilistellessä ennen ja jälkeen reissuja.

Robert Polasek, YouTube
 

Marko

Aktiivi
Ylläpitäjä
Liittynyt
11.07.2018
Viestit
89
Seuraavaksi:
Máleme
20 päivän päästä
Tässä on vielä suora linkki saman kaverin tekemään soittolistaan missä on Kreikan ja Kyproksen videot:
 

Ice-Cherry

Jäsen
Liittynyt
13.07.2018
Viestit
42
Seuraavaksi:
Maleme, Kreeta
20 päivän päästä
Kävin katsomassa Robertin yli tunnin mittaisen Kos videon. Ihan kuin olisi itse ollut paikan päällä. Ihana oli katsella samoja paikkoja, joissa viime kesänä tuli vierailtua ja joihin tänä vuonna pääsee taas. Video oli näemmä kuvattu alkukesästä 2017, sillä maanjäristyksen vauriot eivät vielä näkyneet ja useat arkeologiset paikat olivat auki, jotka loppukesästä olivat suljettuina.
 

Jäseniä paikalla

Yhtään jäsentä ei ole paikalla tällä hetkellä.

Tilastot

Viestiketjut
71
Viestit
203
Jäsenet
44
Uusin jäsen
dfhk1233
Ylös